”Tsekatkaa, tossahan olis keikkapaikka!” joku bändimme jäsenistä kommentoi keikkapakettiautomme hiljaisuudesta. Autioituneen kylänraitin varrella on paikkakunnan entinen huvittelukeskus, enää muistona ja aavemaisena. Jonkun matkan päässä siitä on vastaavassa kunnossa oleva pienhotelli paikkakunnan lähimenneisyydestä.
Kierrämme Suomea niin, että bändi kulkee omassa kyydissään ja soittimet sekä tekniikka omassaan. Kilometrejä tulee vuodessa valtavasti.
Viime aikojen havainnointiteema on ollut entisten keikkapaikkojen bongailu. Surullisesti ne, kuten moni muukin kaupunkien ulkopuolinen asia hiipuu historiaan.
Kesäisen Kanta-Hämeen lähimatkailuni aikana näin yllättävän paljonkin ”keikkapaikkoja”. Jokaisessa kylässä on vielä ylläpidetty seurojentalo tai vastaava. Niitä on ilahduttava bongailla.
Samoin paikallisia keikkapaikkoja on myös paljon. Hämeenlinnan alueellakin niitä on Idänpään torppa, Katuman lava, Kapakanmäki ja Finlandiatalon lailla kymppitien varrella ylväästi kohoava Sotkalinna. Mikään ei ole sen mukavampaa kuin keikalla aidoilla tanssilavoilla.
Vaikka ne rokkibändeille ole tehtykään, niin pitkät on niillä rokkiperinteetkin.
Itse kävin Lammin Untulan lavalla aikoinaan katsomassa huimia keikkoja.
Hanoi Rocksin hajottua Andy McCoy ja Nasty Suicide ratsastivat komeasti uuden lontoolaisen bändinsä Cherry Bombzin kanssa Suomeen Lammin kautta. Se oli todella kova juttu. Onneksi Hämeenlinnasta oli järjestetty sinne bussikuljetukset, että pääsin todistamaan tätä.
Seuraavana syyskesänä Smack toi katurokkinsa mutterilavalla meille kaikille pörröpäille. Nyt puhutaan 80-luvun puolestavälistä.
Itseasiassa kun nyt rupesin muistelemaan, niin mennään ihan omaan ensimmäiseen kokemukseeni rockmaailmasta: se tapahtui Rengon Sotkalinnassa 25.7.1981.
Amerikkalainen 50-luvun rockabillylegenda Ray Campi oli kesällä kiertueella rockabillyn nälkäisessä Suomessa ja yksi keikka oli sen verran lähellä Hämeenlinnaa, Rengossa, että sain organisoitua pääsyni paikalle sukulaisten avaustuksella. Olin 12-vuotias Elvis-fani Pullerinmäeltä.
Ennen pääesiintyjää soitti Suomen aidoin rocktähti Teddy Guitar oman Lonestars -huippubändinsä kanssa. Heidän tyylinsä oli jo muuttumassa enemmän raskaamman bluesin suuntaan ja bändi oli pukeutunut mustiin, Teddyllä oli mustat nahkahousut ja valkoinen Fender Stratocaster -kitara.
Kun hän soitti kitarasooloa ensimmäisessä biisissä, luulin kuuroutuvani. Kitaran soundi oli niin läpitunkevan kova, että oli pakko laittaa sormet korviin. Jossain vaiheessa siihen tottui ja koko illan jälkeen korvat soivat vielä seuraavanakin päivänä. Tuntui kuin olisi kokenut jotain suurempaa. Rocktähdet kirkkaissa valoissa, tutut kappaleet kaseteilta ja korvat juhlavasti lukossa. Ja tämä kaikki Sotkalinnassa!
Jälleen pääsin kokemaan hienon kesäisen konserttielämyksen tässä kesällä Rengon Pyhän Jaakon kirkossa: hevimies Jarkko Ahola veteli ikivihreitä sävelmiä huimissa äänenkorkeuksissa, niin että kirkon naakat lensivät varmuuden vuosi hautausmaan puihin etäämmälle. Ei mikään kyllä voita kesäistä kirkkokonserttia maalaiskirkossa! Paitsi Apparalla uimassa käynti. Olipas hyvä kesä – tähän asti jo!
Kirjoittaja on The 69 Eyes -yhtyeen laulaja.