Juuri nyt tätä kirjoittaessani voin samalla bongata työpisteeni ikkkunasta kaksi joutsenta aterioimassa rantaheinikossa.
Uintiretkensä päätteeksi rantareitille harhautunut peura taas aiheutti ulkoilijoissa hämmennystä toukokuun alussa (KU 15.5.). Tosin peura oli ilmeisesti hämmentyneempi osapuoli, sillä sen kerrottiin olleen "silmin nähden paniikissa".
Olen asunut sekä kaupungissa että maaseudulla. Vaikka maalla luonto on lähellä, jostain syystä tuntuu, että useimmat eläinhavaintoni olen tehnyt kaupungissa.
Cityjänikset kirmailevat Kaupunginpuistossa tuon tuosta, ja voin bongata niitä toisinaan myös kotini ikkunasta. Enimmillään olen nähnyt kerralla jopa kuusi jänistä kirmailemassa takapihan parkkialueen liepeillä.
Omien havaintojeni perusteella kaupungissa voi bongata yllättävänkin paljon eläimiä.
Myös näyttäviä fasaaneja tepastelee Hämeenlinnan taajamissa omakotialueiden keskellä aika ajoin, ja kuulemma kettujakin täällä liikuskelee.
Peuroja olen nähnyt viimeksi tänä keväänä jäähallin lähistöllä peräti kahdesti, ja useamman kerralla. Ilmeisesti ne ovat olleet Ahveniston metsikön asukkeja.
Lähimpänä peurakolaria olin kuitenkin joku vuosi sitten Aulangontiellä tenniskenttien tienoilla, kun metsästä tupsahti peuralauma suoraan auton eteen. Lukkojarrutus onneksi esti törmäyksen. Ei ollut aiemmin tullut mieleen, että taajamassakin saattaa joutua eläinkolariin.
Jokin aika sitten näin myös pitkästä aikaa siilin. Ensin luulin, että iltahämärissä tietä ylittävä otus oli rotta, mutta kun pääsin lähemmäs, huomasin, että kyseessä olikin piikikäs ystävämme.
En ollut nähnyt siilejä useampaan vuosikymmeneen ja tiesin niiden vähentyneen, joten hämmästyin ja ilahduin, että pääsin sellaisen vielä näkemään.
Villieläin tai iso lintu on aina yhtä huomiotaherättävä näky, näkipä sen sitten maalla tai kaupungissa, mutta jotenkin kaupunkialueella niitä ei niin odota näkevänsä.
Kertooko se sitten elintilan kaventumisesta, kantojen kasvusta tai lajien sopeutumisesta, että villieläimet "harhautuvat" taajamiin, sitä en osaa sanoa, sillä en ole asiantuntija.
Kuitenkin ainakin omien havaintojeni perusteella kaupungissa voi bongata yllättävänkin paljon eläimiä. Täälläkin villi luonto on lähempänä kuin arvaammekaan.