Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paikallista porinaa Miksi sote-palvelut karkaavat kauas? – Säästöjen todelliset syyt ja taustat

Palveluiden määrä suhteessa asukkaiden ja palveluiden tarvitsijoiden lukumäärään on esillä joka päivä. Olemme kuitenkin jo olleet rakennemuutoksessa parikymmentä vuotta. On haettu suurempia kuntia ja leveämpiä olkapäitä.

Jokaisella hyvinvointialueella, jokaisessa kunnassa, jokaisessa pitäjässä, kaupunginosassa ja kylässä hätä sote-palveluiden karkaamisesta kauas ja saavuttamattomiksi on oma ja ainutlaatuinen.

Tilanne on sama eli kriittinen lähes koko maassa, ja syy palvelurakennemuutostarpeeseen on julkisen talouden kustannusvaje. Toinen syy on henkilöstöpula, pula osaavista ja kätevistä käsistä ja päistä.

Aika ajoin keskusteluun nousee myös työterveyshuollon asema suhteessa muuhun terveydenhuoltoon. Ja sitten tämä keskustelu kuolee.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusongelmien ja kulujen nousun juurisyitä ei ole nostettu yleisesti ja yhtenäisesti esille. Helsingin Sanomat julkaisi tammikuun lopulla koontiartikkelin lääkkeiden ja hoitojen hintojen noususta ja siitä, kuinka taustalla on perustuslain tulkinta. Aika ajoin keskusteluun nousee myös työterveyshuollon asema suhteessa muuhun terveydenhuoltoon. Ja sitten tämä keskustelu kuolee. Samoin on käynyt omalääkäritoiminnan laajemman ja yhtenäisen kehittämisen.

Työterveyshuolto nyppii rusinat pullasta ja kaikelle esitetylle löytyy maksuhenkilö valtiolta. Työ kiinnostaa ja on paremmin palkattua kuin julkisella puolella ja työntekijät valuvat työterveyshuoltoon.

Ristiriita työterveyshuollon asiakkaiden saamien palveluiden ja julkisen terveydenhuollon asiakkaiden välillä on jo nyt suuri. Jos hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelma toteutuu, niin ero on yhä räikeämpi. Kärsijöinä ovat erityisesti lapset ja seniorikansalaiset ja myös välillisesti ne yli 75-vuotiaat, jotka tarvitsisivat lyhytaikaista tai mahdollisesti useamman kuukauden hoiva- tai kuntoutuspaikkaa, mutta eivät sitä enää saa.

Palveluverkkosuunnitelman avulla saatavat säästöt on Kanta-Hämeessä arvoitu 30 miljoonaksi ja YT-neuvottelujen tavoitearvio vuosisäästöistä on 6 miljoonaa. Arvio vanhan keskussairaalan kunnostamiskuluista ja muutoksista poistolaskelmiin on tiedossa. Ja tiedämme, että vuonna 2024 velkaa otetaan alijäämän kattamiseksi noin 11 prosenttia hyvinvointialueen koko budjettiin nähden. Aluevaltuuston palveluverkkopäätöksen perusteiksi taustatiedot ovat kuitenkin edelleen riittämättömät.

Kirjoittaja on valtuutettu (kesk.), Hämeenlinna.