Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Hämeenlinnan kaupungin keskustaa ei saada enää millään elvytettyä

Olen usein ihmetellyt kirjoituksia, jotka koskevat Hämeenlinnan keskustan hiljaisuutta. Miksi ihmiset eivät käy keskustan kaupoissa? Tämä on hyvä kysymys.

Olen asunut Hämeenlinnassa vuodesta 1969, joten olen nähnyt kotikaupunkini kehityksen pitkältä ajalta.

Aikoinaan tuskailtiin keskustan ahtautta. Eikä ihme. Keskusta on suunniteltu hevosajoneuvoille ja silloin ajateltiin, että mihinkä joudutaan tuon hevosten ulosteen kanssa.

Se oli sitä aikaa. Kehitys vie kaupunkia eteenpäin.

Kaupungin johtavat virkamiehet keksivät Tiiriön. Sinne pitää saada pellolle kauppoja. Ei aikaakaan kun saadaan ensimmäiset kaupat ja ihmiset olivat tyytyväisiä. Sinnehän on hyvä mennä kun on parkkipaikkaa vaikka kuin paljon. Keskusta alkoi hiljentyä.

Tiiriö kehittyi ja kauppoja tuli lisää. Nyt joku kaupungin keskeinen virkamies keksi, että moottoritie menee lähes kaupungin keskustan läpi. Katetaan se ja tehdään siihen kauppakeskus.

Kaavan muutos käyntiin. Hep hulinaa. Nyt saadaan kaupunkiin toinen kauppakeskus.

Kului joitakin vuosia ja havaittiin, että kaupungin keskusta näivettyy näivettymistään. Mistä johtuu? Keksittiin oiva ratkaisu. Keskustasta puuttuu parkkipaikkoja. Tuumasta toimeen. Tarvitaan parkkiluola tai parkkitalo.

Parkkipaikkojen lisäämisellä ei ole vaikutusta keskustan elinvoimaisuuden kasvuun. Sanon suoraan, että ensimmäisen niitin Hämeenlinnan keskustan kehitykseen antoi Tiiriöön tuleva kauppojen keskittymä. Lopullisen iskun keskustan kehitykseen antoi kauppakeskus Goodman.

Hämeenlinnan keskustaa ei saada elvytettyä millään. Siitä pitää huolen keskustan tuntumassa oleva Goodman ja Tiiriössä olevat kaupat. Joten Hämeenlinnan keskustaan ei millään saada kannattavia kauppoja aikaiseksi.

Tunnustakaa Hämeenlinnan virkamiehet todellisuus ja ottakaa lusikka kauniiseen käteen ja rehellisesti todetkaa, että Tiiriö ja Goodman antoivat lopullisen kuoliniskun keskustan kehittämismahdollisuuteen.

Hämeenlinnassa ei ole niin paljon asukkaita, että kolmatta kauppojen keskittymää olisi mahdollista toteuttaa kannattavasti.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen