Nelosella tällä hetkellä pyörivä tv-sarja Lahti 2001 palauttaa mieliin Suomen urheiluhistorian suurimman aallonpohjan ja kansakunnan traumaksikin kutsutun Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalin.
Vaikka tapahtunut olikin karmea kupru, minun oli jo silloin aikoinaan vaikea ymmärtää, kuinka paljon se herätti ihmisissä suoranaista vihaa kärynneitä urheilijoita kohtaan.
Asia oikein konkretisoitui minulle vuonna 2008, kun olin töissä Hämeenlinnan teatterissa.
Hannu Matti Tyhtilä oli ohjannut Verstas-näyttämölle dramatisoidun version Mika Myllylän tunnustuksellisesta kirjasta Riisuttu mestari.
Esitys oli vauhdikas, koskettava ja paikoitellen hauskakin. Odottelimme siitä menestystä.
Kriitikot kiittelivät, mutta yleisö hylkäsi esityksen ja katsomot olivat vain puolillaan. Teatterin toimistoon tuli katsojilta palautetta, että he eivät aio tulla katsomaan "tästä petturista" kertovaa esitystä.
Kuulin jopa, että Verkatehtaankujalla olevaa näytelmän julistetta oli joku käynyt sylkäisemässä.
Itse muistan suhtautuneeni skandaaliin tyyliin: sellaista se on valssi kesällä.
Pidin selvänä, että kaikki hiihdon huippumaat käyttivät dopingia tavalla tai toisella, ja pohjimmiltaan suoraselkäiset suomalaiset olivat sen salaamisessa vain muita kehnompia.
Ei ollut valtiojohtoista ja suurella rahalla pyöritettyä "urheilulääketieteellistä" organisaatiota, vaan pienessä piirissä ja hikisissä pukuhuoneissa touhuilevia hämärämiehiä.
Etenkin se huoltoasemalle unohtunut lääkelaukku kertoi selvää kieltään koko homman amatöörimäisyydestä.
En tietenkään puolusta dopingia, mutta uskoni puhtaaseen huippu-urheiluun on aikoja sitten mennyt,
Kun nyt palaan vuoden 2001 tapahtumiin uutta tv-sarjaa katsellessani, en tohdi halveksia tuon sotkun kurimuksessa kärähtäneitä urheilijoita.
Kaiken tapahtuneen jälkeen minua enemmänkin äklöttävät ne skandaalin aikana (ja vieläkin!) puhdasotsaisina esiintyneet hiihtäjät, lääkärit ja urheilujohtajat, jotka nykytietämyksen valossa ovat sittenkin osallistuneet laittomien keinojen käyttöön.
Mika Myllylä tuli katsomaan Riisutun mestarin viimeistä esitystä ja istuin silloin itsekin yleisön joukossa. En voinut olla välillä katsomatta häntä.
Esityksen hauskoissa kohdissa Myllylän huulilla oli pieni hymynkare, ja muistan ajatelleeni, että kyllä sinä Mika vielä tästä kaikesta selviät.
Muut Lahdessa kärynneet jatkoivat elämäänsä, mutta uskovainen ja herkkä Myllylä ei häpeäänsä kestänyt.
Hän ei ilmeisesti kokenut saaneensa Suomen kansalta anteeksi. Sitä minun on kovin vaikea antaa anteeksi Suomen kansalle.