Kello oli puoli viisi aamulla. Heräsin mökillä johonkin ääneen. Tarkistin ettei muruni vain ollut myös havahtunut siihen. Nukkui kuin tukki! Hyvä. Nappasin kännykkäni ja hiivin ulos hiljaa, mutta salamannopeasti.
Ei, en minä ollut menossa salatapaamiseen rakastajani kanssa. Seisoin alushoususillani pihalla ja kurotin puhelintani niin korkealle kuin kättä piisasi. Ei, en minä vastaanottanut myöskään salaista koodia avaruudesta. Minä äänitin linnunlaulua!
Kaikki alkoi osaltani toukokuussa, kun mieheni kertoi asentaneensa puhelimeensa sovelluksen ”Muuttolintujen kevät”, jolla voi selvittää, mikä lintu laulaa. Ääni lähtee puhelimesta tekoälyn analysoitavaksi ja hetken kuluttua puhelimeen tulee kyseisen linnun kuva ja nimi, sekä Wikipedia-artikkeli kyseisestä tirpasta. Jos tunnistus on yli 90 prosenttinen, ilmoitus on vihreä. Jos alle 90 prosenttia, se on oranssi.
Olemme tehneet kättä päälle sopimuksen, ettemme tahallisesti huijaa tässä lintubongauksessa.
Minulla on nyt 44 vihreää linnun äänitunnistusta ja 45 oranssia, ei niin varmaa tunnistusta. Ja tottahan toki kilpailuhenkisenä ihmisenä bongaan näitä linnun ääniä nyt sitten ihan tosissani. Murullani on vihreitä nyt kuulemma 49, joten vielä muutama ja hah olen saanut muruni kiinni. Hän asensi sovelluksen pari viikkoa aikaisemmin kuin minä.
Lintubongaus on paitsi opettavaista, myös hauskaa. Luonnonääniä alkaa kuunnella ihan eri tavalla. Sienestäminen tosin häiriintyy, kun kokoajan pitää olla valmiina nauhoittamaan lintuja.
Parisuhteeseenkin tulee vipinää. Lähes törmäsimme toisiimme, kun kuulimme odottamamme silkkiuikun äänen yhtä aikaa ja ryntäsimme kumpikin äänen luo, toivoen, ettei toinen ole sitä kuullut. Minä syöksyin saunasta ja muru syöksyi puuliiteristä… äkkiä, äkkiä puhelin! Ja sitten se kuumottava viive, kun avaat sovelluksen… ja se lataa ja lataa ja vihdoin painat nauhoita-nappia. Ja sitten lintu juuri lehahtaa tiehensä!
Yhtenä päivänä mieheni äänitti lintua. Minä tulin juuri sanomaan jotain ja sekin meni nauhalle. Laulujoutsen, kertoi tekoäly. Minä sain puolestani kerran mahdollisen tunnistuksen sarvipöllöstä. Tuskin siellä mitään sarvipöllöä oli, ukkoni sattui yskimään juuri tuolloin.
Olemme tehneet kättä päälle sopimuksen, ettemme tahallisesti huijaa tässä lintubongauksessa. Luulen, että esimerkiksi kaulushaikaran huhuilu olisi helppo tehdä puhaltamalla pulloon. En ole tehnyt niin. Vielä.
Yksi viikonloppu näimme kaksi merikotkaa, jotka pitivät sellaista kimeää huutelua. Luulisi niin isosta linnusta lähtevän jonkun möreän äänen, mutta ei. Minun piti tehdä vaikea päätös, kuvaanko puhelimella vai äänitänkö. Minä kuvasin. Mies äänitti. Tietysti. Ja leveili taas yhdellä vihreällä tunnistuksella. Mutta silläpä ei olekaan uuttukyyhkyä. Eikä hömötiaista. Eikä pikkukäpylintua. Perkele.
Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.