Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paikallista porinaa Elämäntilanne vaikuttaa usein asuinpaikan valintaan – Sijainti on Hämeenlinnan vetovoimatekijä

Kesää on vielä jäljellä, mutta elokuun alku tarkoittaa monien kohdalla jo töihin paluuta ja koulujen alkamista. Monet nuoret suuntaavat ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin isompiin kaupunkeihin. Niillä on sitä paljon puhuttua vetovoimaa ollut jo kauan ennen kuin tämä sana on ilmaantunut meidän arkipuheeseen.

Itse elin nuoruuttani Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa ja oli ihan pakko päästä lukion jälkeen Helsingin humuun. Ajattelin, että en palaa ikinä takaisin enkä vastaavan kokoiseen, pikkukaupungiksi mieltämääni käpykylään asumaan – anteeksi vaan. Se oli sitä nuoruuden intoa ja uhoa – halua isompiin ympyröihin ja säpinään.

Asuinpaikkaa valittaessa houkuttelevaksi asiaksi voi nousta kohtalaisen helppo arki.

Viime syksynä olin lauantai-iltana yhdeksän jälkeen odottamassa pohjoiseen menevää junaa ja näin asemalla useita iältään 20–30-kymppisiä kaveriporukoita. Nuoret olivat selvästi Helsingin tai Tampereen yöelämään menossa. Mietin, että mikään ei ollut tässä asiassa muuttunut: isojen kaupunkien iltaelämän tarjonnan monipuolisuus houkuttelee nuoria. Siinä asiassa keskisuuriksi kasvaneet pikkukaupungit eivät kilpailussa pärjää.

Arvostukset usein kuitenkin muuttuvat, kun perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi. Asuinpaikkaa valittaessa houkuttelevaksi asiaksi voi nousta kohtalaisen helppo arki työn, päiväkodin, koulun ja harrastuksien ympyrässä sekä toivottavasti Hämeenlinnan oma valttikortti – sijainti. Helsingin ja Tampereen tarjoamat mahdollisuudet ovat vaivattomasti ja nopeasti saavutettavissa. Kerrotaan kaikki tätä tarinaa, jotta saisimme houkuteltua Hämeenlinnaan lisää lapsiperheitä.

Koulu-ja päiväkoti-ikäisten lukumäärä vähenee myös meillä ja se tarkoittaa vääjäämättä palveluverkon tarkastelua. Päätöksenteossa täytyy aina huomioida monia asioita sekä katsoa kokonaisuutta. Yhtä tärkeää on avoimuus sekä kuntalaisten ja työntekijöiden näkökulmien kuunteleminen. Seuraava mahdollisuus siihen on 8.8. avoimessa infotilaisuudessa verkossa.

Ja olenhan minä sinne Lappeenrantaankin palanut ja alkanut viettää vuosi vuodelta yhä pidempiä aikoja mökillä. Torilla on kotoista, kun eteläkarjalaiseen tapaan juttu luistaa heti tuntemattomienkin kanssa. Toivottavasti juttu luistaa myös tulevana viikonloppuna Hämenlinnassa Elomessuilla.

Kirjoittaja on valtuutettu (vihr.), Hämeenlinna.

Korjattu 2.8. kello 10.28 avointa infotilaisuutta koskeva kohta, tilaisuus on verkossa, ei Wetterillä.