Kaputa ry järjesti kolmen viikon mittaisen taiteilijaresidenssin, jossa Kelyne Reis, brasilialais-saksalainen, yhdysvalloissakin vaikuttanut taidemaalari osallistui kuvataiteen päivään, piti maalauskurssin, työskenteli Taidekasarmilla sekä tutki maalaussarjansa taustoja, jotka liittyivät Hämeenlinnassa 1800-luvulla vaikuttaneeseen kuvataiteilijaan Victorine Nordenswaniin.
Viimeiset neljä päivää käytimme perinteiseen turistielämään. Opimme paljon siitä, miten vierailija Hämeenlinnan näkee ja miten hänet otetaan vastaan. Huomasin myös, miten paljon oma asenne vaikuttaa kokemuksiin ja kohtaamisiin.
Ainoa varsinainen kauhistus oli erään lasitehtaan outlet-myymälän viereinen ravintola, jossa palvelu oli erityisen töykeää ja ateriaa sai odottaa kauan, hintakin oli vähintään suolainen. Kun koitimme ystävällisesti odottamisesta mainita, oli vastaus lähes röyhkeä ja palvelu huonontui entisestään. En ole kokenut niin huonoa palvelua Suomessa. Yritin selittää Kelynelle, että tämä ei ole normaalia ja meillä ollaan pääasiassa ystävällisiä tai vähintäänkin asiallisia. Kokemus jäi silti kaihertamaan seuruettamme.
Seuraavana päivänä menimme ravintola Uomaan, joka oli maineensa veroinen ja palvelu loistavaa. Olimme kaikki erityisen tyytyväisiä, vaikka kalamenun toinen ruokalaji ei seurueessa herättänytkään ilon kiljahduksia.
Tapasimme niin ystävällisiä ihmisiä, että Kelynekin ihmetteli, miksi suomalaisia väitetään etäisiksi ja hiljaisiksi.
Kahtena päivänä kävimme Sawaddeessa, joka elähdytti kumpanakin kertana palvelullaan ja antimillaan. Missään näistä ravintoloista en ollut käynyt aiemmin, sillä kulutan pääasiassa muunlaista kulttuuria ravintolakulttuurin sijaan.
Vaikka Kelyne on henkeen ja vereen kaupunkilainen, halusin näyttää hänelle myös maaseutua. Idyllisin maalaispäivämme kohdistui Hauhon vanhalle raitille. Tapasimme niin ystävällisiä ihmisiä, että Kelynekin ihmetteli, miksi suomalaisia väitetään etäisiksi ja hiljaisiksi.
Hauholla meille kerrottiin vanhan raitin historiaa sekä nykypäivän traditioita. Joimme ihanat ruusulimonadit kauniin talon pihassa, jossa ne tarjoiltiin ilolla paikallisten toimesta. Olin myyty. Kelyneä epäilytti: liian hiljaista.
Tulimme takaisin keskustaan. Istuimme Sibeliuspuistossa soivilla penkeillä ja puhuimme politiikan ääri-ilmiöistä. Turistipäivät olivat ohi ja palautuminen arkisiin asioihin alkoi hiljalleen.
Nämä kokemukset muokkaantuvat ajan myötä osaksi taidetta. Resdienssijakson pohjalta alamme rakentaa jotakin uutta, johon yhdistyy kaikki se, mitä täällä löysimme yhdessä ja erikseen. Taide syntyy elämästä, kokemuksista ja keskusteluista, uusista näkökulmista.
Kelyne lupasi palata ensi vuonna jatkamaan tutustumista hämäläiseen elämäntyyliin, historiaan ja tulevaan. Yhdessä voimme saada aikaan jotain todella hienoa, kun pidämme silmät auki ja jatkamme kokemista ja jakamista.
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kuvataiteilija.