Aika aikaansa kutakin. Talvi selätetty ja kesä käynnistymässä Käärijänvihreänä. Minä olin varannut Euroviisuiltaa varten oikein vihreää päärynälimonadia, johon totta puhuen lorautettiin jotain kirkasta sekaan. Enkä tarkoita sitä Anna käsi -kappaletta.
Miehen kanssa meinasi tulla vääntöä, kun jääkiekon Suomi–Saksa-ottelu tuli hetken aikaa viisujen kanssa päällekkäin. Ihme kyllä, muru katsoi viisut loppuun asti ja suostui jopa muutaman kerran heilauttamaan kättään Käärijämäisesti.
Eipä se laulun sanoma henkisesti meitä puhutellut, mutta siitä huolimatta tunsin hetken olevani osa suurta kansainvälistä euroviisuperhettä. Hetken tunsin jopa riemukkuutta suomalaisuudesta ja siitä, että emme me kovin pahoja ihmisiä voi olla, jos me hullaannumme pienestä vihreästä miehestä, joka vilistää puhvihihoissa ja munkintukassa possujunalla maailmalle.
Pystymetsästä tulleella Kääryleellä oli asenne kohdillaan. Urheilijat sanovat aina, että he tekevät parhaansa ja katsovat mihin se riittää. Kääriäinen kertoi jo aluksi, että hän lähtee voittamaan viisut ja niin hän melkein tekikin!
Viisuiltana istuin tv.n ääressä alastomana. En siksi, että olisin jotenkin perverssi, vaan koska kuumat aallot halusivat myös osallistua spektaakkeliin.
Aikanaan oli mahtavaa mennä puutarhaliikkeeseen ja valita kasvit poikineen. Nykyään pihan laittoni perustuu lähinnä ilmaisuudelle.
Hiki valui raukeina noroina, joten mies keksi laittaa talouspaperipalat rintojeni alle. Näky oli naurettava.
Lohduttauduin sillä, että kolmekymmentä vuotta sitten minun tissieni alla ei olisi pysynyt pieninkään paperihitunen. Aika aikaansa kutakin.
Nuoruudessa käytiin usein ajelemassa Aulangon puistometsän lenkki. Tunnemme ne pusupömpelit siellä, karhupatsaan ja näkötornin, mutta kuinka moni teistä on löytänyt Aulangolta sen tuijametsän?
Minä kävin siellä nyt vasta ensimmäistä kertaa. Pieni puro solisee ja eteenpäin mennään pitkospuita pitkin, auringon valon siivilöityessä hämyisästi. Ja mikä parasta, se on ihan ilmainen elämys!
Nykyään, kun kaikki hinnat ovat kallistuneet, kaikki ilmainen kiinnostaa. Aikanaan oli mahtavaa mennä puutarhaliikkeeseen ja valita kasvit poikineen.
Aika aikaansa kutakin, nykyään pihan laittoni perustuu lähinnä ilmaisuudelle. Uusia kasveja ei juuri tule hankittua, mutta uusia kiviä voi aina roudata.
Yhtenä päivänä löysin kesken korvasieniretken jostain Tammelan metsästä kummallisen kiven. Siinä oli outo punainen pultti keskellä. Kivi oli niin jännä, että pakkohan se oli toimittaa kotiin.
Raahasin sitä autolle kaksin käsin, välillä huohottaen. Facebookkiin kivestä kuvan laittaessani sain kuulla roudanneeni pihaani jonkun rajapyykin!
Tämä tuntui kyllä oudolta, sillä semmoisen rajapyykin nyt pystyy hirvikin potkaisemaan koska vaan paikoiltaan. Mutta jos olet huomannut rajakivesi kadonneen, meillä se on!