Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Räikeessä paikalliset tekijät ja nuoret lupaukset pääsevät työskentelemään alan huippujen kanssa

Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten 10. toukokuuta tekstarit-palstalla nimimerkki Taidetäti epäili, että katutaidefestivaali Räikee syrjii paikallisia nuoria graffitimaalareita.

Koska osallisuus on keskeinen toimintaamme ohjaava arvo, haluamme oikaista väärinkäsityksen.

Räikeeseen on viime vuosina onnistuttu saamaan mukaan suuri joukko merkittäviä suomalaisia katutaiteilijoita.

Koko festivaalin kantava idea onkin, että paikalliset tekijät ja nuoret tulevaisuuden lupaukset pääsevät työskentelemään rinta rinnan alan huippujen kanssa.

Monet tapahtuman maalaustilaisuuksista ovat avoimia kaikille halukkaille, ja runsaalla työpajatarjonnalla varmistetaan, että mukaan pääsee myös ilman aiempaa kokemusta.

Pysyviä teoksia toteuttavat sekä paikalliset että valtakunnalliset katutaiteilijat.

Pysyviä teoksia toteuttavat sekä paikalliset että valtakunnalliset katutaiteilijat.

Vuoden 2022 festivaalin aikana maalaamiseen osallistui yli kolmesataa paikallista henkilöä. Tänä vuonna työpajoihin on jo osallistunut lähes 250 paikallista nuorta sekä 18 paikallista katutaiteilijaa.

Tulossa on vielä seitsemän työpajaa.

Räikee-festivaali päättyy kesäkuun puolivälissä näyttävästi Poltinahon yhteisölliseen katutaidepahtumaan.

Lisätietoja osallistumismahdollisuuksista löytyy kulttuurikeskusarx.fi/raikee

Juuso Suuronen

Räikeen taiteellinen johtaja

Minna Haveri

Hämeenlinnan lastenkulttuuripäällikkö