Olen alkuvuoden keskittynyt maalaamiseen. Minulla on ollut niin hauskaa työstäessäni maailmantuskaa kankaalle, että teoksistanikin tuli ahdistuksen ja synkkyyden sijaan suorastaan vinkeitä.
Aloitin maalaamalla ympäristökatastrofia. Siirryin siitä hiljalleen sukupuolisuuteen, keinoälyyn ja lopulta sotaan. Aiheet ei onneksi lopu, sillä kriiseissäkin on useita kerroksia ja niitä tulee jatkuvasti lisää.
Elämme monella tavalla mielenkiitoisia aikoja. Kun päällä olevat katastrofit ovat joskus ohi, ei maailma enää palaa ennalleen. Myönnän nauraneeni ääneen ajatusta siitä että ensin oli ympäristökatastrofi, sitten maailmanlaajuinen pandemia sekä sota Euroopan alueella ja lopulta hyökkää avaruusoliot. Emmehän taida edelleenkään tietää mitä ne isolla kirkolla maahan ammutut Unknown Flying Objectit olivat.
Aikamme ahdistus ja epävarmuus näkyy myös taiteessa. Taidehistoriassa voi nähdä, kuinka kaikkein synkimpinä aikoina on taiteessa noussut esiin värit, huumori ja ilkikurisuus.
Taidehistoriassa voi nähdä, kuinka kaikkein synkimpinä aikoina on taiteessa noussut esiin värit, huumori ja ilkikurisuus.
Ilmiö on nähtävissä taiteessa nytkin. Suomen huipputaiteilijoita ovat tällä hetkellä tekijät, joiden teoksissa on hersyvää huumoria, ilkikurisuutta ja värikkyyttä mutta samaan aikaan vakavia kerroksia. Hyviä esimerkkejä ovat Iiu Susiraja, joka pitää oman näyttelynsä New Yorkin modernin taiteen museo Momassa.
Toinen Hämeenlinnassakin Kortteli kakkosessa visiteerannut Pauliina Turakka-Purhonen tekee monipuolisia kangasveistoksia niin ikään värikkäinä, ilkikurisina ja silti vakavina.
Ei ole montaa vuotta siitä, kun huumori taiteessa oli paheksuttua, naivistejakaan ei aivan pidetty kuvataiteen piiriin kuuluvina. Edelleen on paljon sitä koulukuntaa, joiden mielestä synkkyys ja vakavuus ovat ainoa oikea ja estetiikkaa aidosti pohtiva tapa tehdä taidetta. Taiteilijalla on tietysti myös tarve olla vakavasti otettava, joten työ saa helposti vakavan luonteen.
Pari vuotta sitten, kun ryhdyin työstämään teoksiani kasvien kanssa ja yhdistelin kvanttifysiikkaa, shamanismia ja energiahoitoja muuttaakseni itseni kasviksi, pelkäsin joutuvani jättämään itsestäni viimeisetkin vakavasti otettavuuden rippeet.
Ristiriitaista kuitenkin oli, että teos oli vakavin teokseni tähän asti. Se kunnioittaa luontoa, suomalaisugrilaista kansanperinnettä sekä nykytiedettä monelta kannalta. Ja yrittihän Eduardo Navarrokin muuttaa itsensä kilpikonnaksi meditaation avulla ja hän on sentään oikeasti menestynyt taiteilija.
Monesti asiat ovat vain näennäisesti hauskoja ja se onkin niiden yksi kerros, joka helpottaa tulkintaa ja asioiden käsitttelyä. Suuri osa aikalaistaiteesta käsittelee hankalia asioita, jotka on puettu helpommin vastaanotettavaan muotoon. Se on mielestäni vapauttavaa, sillä teoksia katsoessa voi itse päättää, minkä kerroksen pystyy vastaanottamaan.
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kuvataiteilija.