Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni "Tätä päivää en lapsena uskonut näkeväni" – Vanhan ja uuden testamentin polttopisteessä

Siinä se on. Kaikkein pyhimmistä pyhin. Tuossa paikassa Jeesus syntyi. Marmorilaatan päällä on hopeasta taottu 14 auringon sädettä kuvaava kehys tummalle lasille. Totta kai kristikunnan merkittävimmän henkilön syntymäpaikalle oli rakennettu kirkko. Eikä pelkästään yksi kirkko, vaan kolme.

Roomalais-, kreikkalaiskatoliset ja armenialaiset olivat saaneet kulman tuohon yhteisesti hyväksyttyyn pisteeseen. Päävastuu on kreikkalaiskatolisilla. Heidän tiedetään olevan harmissaan. Roomalaiskatoliset olivat päässeet panemaan siihen oman aurinkomerkkinsä. Paikka on verhoiltu pieneksi näyttämöksi sinisellä verholla. Voidakseen nähdä pyhimmän, pitää kumartaa.

Tuossa kohdassa vanha ja uusi testamentti yhtyvät. Siihen saapui vanhassa testamentissa ennustettu kuningas. Uudessa testamentissa kerrotaan tarkka sukutaulu. Sukupuu on tärkeä. Vapahtaja voi polveutua vain kuningas Daavidin suvusta. Hallitsijaksi saattoi syntyä ainoastaan tässä, koska Daavid syntyi täällä Betlehemissä.

Joosef ja Neitsyt Maria ovat joutuneet kulkemaan vaikean tien veronkantoon.

Joosef Nasaretista oli hänen sukuaan. Viimeisen palan selittäminen alkuseurakuntalaisille on täytynyt olla vaikein. Kuinka Jeesus voi olla Daavidin sukua, koska hänen isänsä on Jumala? Joosef ja Neitsyt Maria ovat joutuneet kulkemaan vaikean tien veronkantoon. Galilean ja Juudean välissä majailivat juutalaisista irtaantuneet samarialaiset. Uskonveljien välillä oli jatkuva nahistelu.

Sen ajan allakan vuoden lyhin päivä oli ainoa, jolloin tuleva hallitsija saattoi syntyä. Silloin valo voittaa pimeyden. Lapsi ei voi myöskään tulla Kristukseksi, elleivät Itämaan tietäjät voi sitä vahvistaa. Apostoli Matteuksen evankeliumin mukaan viisaat miehet saapuivatkin todistamaan tulevan kuninkaan ilmestymisen. Nämä kaikki oli ennustettu.

Vielä oli jäljellä yksi toimitus – voitelu. Kastaminen on vertauskuvallinen teko hiusten voitelemisella öljyllä. Voiteleminen voitiin tehdä vain hallitsijalle. Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordan-virrassa, vaikka empien. Hän tunnisti tulevan kuninkaan ja arveli, olisiko Jeesuksen pitänyt kastaa hänet. Vasta saamansa kasteen jälkeen Jeesusta voitiin kuvata sanalla Voideltu (Messias).

Näitä pohtiessani palestiinalaiset järjestysmiehet alkoivat ohjata pois tilasta. Tätä päivää en lapsena uskonut näkeväni.

Kirjoittaja on asianajaja, joka ei omissa kirjoituksissaan mielistele ketään.