Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paikallista porinaa Väkivalta ja nuorisojengit – Sisäpoliittinen kriisi, joka vaatii tekoja heti

Vuosikymmenten ajan laajentunut ongelma ei ole saanut tarpeeksi huomiota, eikä varsinkaan resursseja.

Katujengit kasvavat, lähiöt muuttuvat alueiksi, joissa ihmiset eivät uskalla liikkua ja väkivallan uhka on arkipäivää jokaiselle. Eritoten nuorille, yksin kulkeville naisille ja vanhuksille.

Suomen koko maahanmuuttopolitiikka vaatii suuren kehitysaskeleen. Integraatio on epäonnistunut.

Isoissa keskuksissa vapaa liikkuminen on vaarallista ja väkivallan muoto ja laajuus kasvavat sellaista vauhtia, että asialle on tehtävä isoja liikkeitä heti.

Pahoinpitelyt, ryöstöt ja huumeet yhä nuorempien keskuudessa ovat lieveilmiöitä kokonaisuudesta, joka on pahoin epäonnistunut.

Esimerkiksi Itä -Helsingissä ei ole turvallista liikkua koskaan. Nuoret rikollisjengit valtaavat alueita ja sotivat jo keskenään alueiden ”herruudesta”.

Isoissa keskuksissa vapaa liikkuminen on vaarallista ja väkivallan muoto ja laajuus kasvavat sellaista vauhtia, että asialle on tehtävä isoja liikkeitä heti.

Siitä ympäristöstä sopeutuminen yhteiskuntaan, kouluttautuminen tai työllistyminen on yksilölle lähes mahdoton haaste. Nuoret kasvavat ympäristössä, jossa rikollisuus on arkipäivää ja valtion maksamat tuet ja ilmainen asuminen uusi normaali.

Ilmiö on erittäin vaarallinen ja vaatii toimenpiteitä ja resursseja heti. Syiden vatvominen integraation epäonnistumisesta ei auta mitään. Poliisi tarvitsee rahaa ja resursseja.

Politiikassa jokaisen puolueen on hyväksyttävä se tosiasia, että maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut ja tuonut mukanaan uusia suuria muutoksia yhteiskuntaan.

Helsinki, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu; isoissa keskuksissa tilanne on jo sietämätön. Koko maassa tilanne on erittäin huono. Ihmisiä ryöstetään ja pahoinpidellään kaupungeissa keskellä päivää.

Hämeenlinnassa tilanne ei onneksi ole yhtä kaoottinen, vaikkakin tyrmäystipat ovat jälleen olleet yökerhojen riesana.

Mielestäni tämä on sisäpoliittinen kriisi, joka vaatii tekoja heti. Poliisille budjetoidaan 800 miljoonaa ja kehitysapuun 1250 miljoonaa. Tässäkin asiassa Suomen oma turvallisuus ja meidän nuorisomme, eli meidän tulevaisuutemme, jää toiseksi.

Pelko on todellinen. Maahanmuuttajataustaisten jengien kasvu pelottaa ihmisiä, mutta nykytrendit vaientavat poliitikot. Voiko asia todellakin olla näin? Miten tähän on ajauduttu?

Täysin epäonnistunut maahanmuuttojärjestelmä ja avoimet ovet Suomeen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hädän keskellä asuvat jäävät jo kotimaassaan korruptoituneen maan järjestelmän jalkojen alle.

Suomeen on tullut omassa maassaan paremmista lähtökohdista pakolaisia, joiden integroituminen meidän tapoihimme ja kulttuuriimme ei ole vaihtoehto.

Voiko Suomen vielä pelastaa? Toivon hartaasti että voi.

Kirjoittaja on valtuutettu (ps.), Hämeenlinna.