Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Pimeydessä loistaa valo

Syksyn kääntyessä loppua kohti käymme taas kohti yhä syvenevää pimeyttä. Esivanhempamme valitsivat asuinpaikkansa siinä mielessä huonosti, että näillä leveysasteilla aurinko piileskelee talvisin horisontin alapuolella suhteellisen paljon.

Ilmaston lämpeneminen ei poista pimeyttä, sillä siihen vaadittaisin maapallon akselikallistuman muutos. Lumirajan vetäytyessä kohti pohjoista tarkenemme toki istumaan olutterasseilla entistä pitempään, pimeydessä.

Menneinä aikoina, kun sähkövaloa ei ollut keksitty, pimeydellä oli suuri valta. Pimeyden laskeutuessa isompia ulkotöitä ei voinut tehdä lainkaan ja matkustaminenkin oli käytännössä liki mahdotonta.

Elämän rytmi kulki valon mukaan ja pimeys saneli, milloin ihminen kykeni tekemään askareitaan ja milloin ei. Kesäisin pohjolan asukkaat nukkuivat vähemmän ja ahkeroivat enemmän. Talven tullen valuttiin tuvassa puhdetöiden pariin. Soihtujen, päreiden ja myöhemmin öljylyhtyjen avulla yritettiin kaventaa pimeyden valtakuntaa, mutta kovin tehokasta se ei ollut.

Pimeys on yksi niistä luonnon vihollisista, jonka kukistamiseen ihmiskunta on uhrannut aikaa, vaivaa ja suunnattoman määrän rahaa.

Se syvä pimeys, joka vallitsee pilvisenä yönä, kun mistään ei kajasta minkäänlaista valoa, on meille jo liki tuntematon. Pimeys on yksi niistä luonnon vihollisista, jonka kukistamiseen ihmiskunta on uhrannut aikaa, vaivaa ja suunnattoman määrän rahaa.

Menneinä aikoina ihminen kammosi pimeyttä mutta ei kyennyt juurikaan vastustamaan sen valtaa. Me kykenemme, mutta pimeyden pelko ei ole poistunut sielustamme. Meille luonnon kaikki ilmiöt aina kuolemasta valon puutteeseen ovat muuttuneet etäisiksi ja siksi yhä pelottavammiksi.

Pimeys ei kuitenkaan ole ainoastaan paha asia. Jos joskus on mahdollisuus tarkkailla tähtitaivasta sellaisessa paikassa, johon minkään kaupungin valosaaste ei ulotu, avautuu silmien eteen uskomaton näky. Pilvettömällä säällä taivaalla erottuu kotigalaksimme Linnunradan valkea sumuviiva. Linnunradassa arvioidaan olevan vähintään 100 miljardia tähteä, joista yksi on siis oma aurinkomme.

Kun pitää mielessä sen, että avaruuden uumenissa galakseja on monta sataa miljardia, voi jo saada jonkinlaisen hataran käsityksen universumin tähtien määrästä. Pimeydessä piilee siis valtava määrä valoa.

Pienen ihmisen kannalta universumin valo ei kuitenkaan poista henkilökohtaista pimeyttä. Usein käykin niin, että harmaan sävyt pimentävät maiseman. Tällöin pimeys ei syvene niin paljon, että kykenisi erottamaan heikomman valonpilkahduksen.

Ehkä juuri valon ja pimeyden väliin jäämistä olisi syytä välttää. Myös liika kirkkaus sokaisee meidät helposti emmekä näe, kuinka pimeydessäkin loistaa valo.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija.