Kerrankin oli kaikki valmiina, kun ensilumi tuli maahan. Talvirenkaat alla, puutarhakalut varastossa, omenat kerätty ja syksyn lehdet kuskattu Karanojalle.
Niin olin into piukassa, että seuraavaksi ajattelin hyökätä siivoamaan kellaria ja tyhjentämään vinttikomeroita. Onneksi tuli tämä hemmetin korona, ettei elämä vain vahingossakaan menisi niin kuin sen on suunnittellut.
Kai sitä johonkin valheelliseen haavoittumattomuuden tunteeseen tuudittauduin, kun näin pitkälle olin selvinnyt ilman pandemian puraisua. Uumoilin jopa, että olisin sen jossain vaiheessa oireettomana sairastanut.
Sanovat, että korona iskee jokaiselle heikoimpaan kohtaan.
Minulle kivut jysähtivät välilevyn pullistuman tienoille sekä lonkkaniveliin ja viikon olin täysin hämärän rajamailla. Kuumetta oli reippaat 38,5.
Sanovat, että korona iskee jokaiselle heikoimpaan kohtaan.
Toisaalta ajattelin koko ajan, että ei ole syytä kiukutella, kunhan ei tarvitse mihinkään sairaalan letkuihin lähteä. Nyt kolme viikkoa oireiden ilmaantumisesta keuhkot krohisevat ja päässä on vähän pöhkö olo.
Vain päivää ennen koronaa kävin ostamassa marketista heijastinliivit ja kävelysauvoihin uudet tulpat. Siinä ne nyt odottavat eteisessä.
Onneksi viime sunnuntaina alkoivat jalkapallon MM-kisat. Ei tarvitse ainakaan kuukauteen itse harrastaa mitään liikuntaa. Lähikauppaan voi hurauttaa autolla hakemaan suonet tukkivaa matsiruokaa ja hokea itselleen, että kisat ovat vain kerran neljässä vuodessa.
Sitten onkin jo joulu ja kystä kyllä ja tämän syksyn ihmeellisen tarmokkaasti alkanut momentum ja elämäntapamuutos numero 62 haudattuna syvyyksiin.
Tällä kertaa aloitin vuotuisen ryhtiliikkeeni jo kaksi viikkoa ennen kesäloman loppua.
Siitä on jo melkein kolme kuukautta, ja olen täsmälleen sama kivulias plösö kuin ennenkin.
Tuskin maltan odottaa, miten kuntoilumotivaatiolleni käy, kun vuoden vaihteessa vanha sähkösopimuksemme raukeaa.
Voi olla, että koleassa pirtissä ei paljon huvita jumpata ja venytellä.
On varaava takka ja ilmalämpöpumput hankittu, mutta silti lämmityskustannusten ennuste on selkäpiitä karmiva. Varsinkin, jos pakkasherra oikein innostuu.
Tekisi mieli vain kiukutella, mutta ei kehtaa. Monien ihmisten ankarien vastoinkäymisten rinnalla oman elämän pienistä töyssyistä rutiseminen ja iänikuinen nahjusmaisuus hävettävät.
Itseironiakaan ei enää naurata. Nyt pitää lopettaa valitus ja vollotus. Täytyy kestää ja pärjätä, koska niin tekevät kaikki muutkin.