Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kaupungin toiminta on ollut ylimielistä ja jähmeää – Ahveniston moottorirata on kilpailukiellossa

Ahveniston moottoriradalla on nähty paljon hienoja hetkiä 55 vuoden

aikana. Voi vain muistella aikaa, jolloin Tähtien kisat keräsi paikalle jopa 40 000 katsojaa.

Myös EM-rallicross ja Ahveniston vauhtipäivät täyttivät Ahveniston rinteet yli 20 000 katsojalla.

Ahveniston moottoriradan yrittäjä Pertti Kurki-Suonio on kokenut virkamiesten toimet alueen kesätoiminnan vähättelynä ja aliarvostamisena monissa asioissa.

Esimerkiksi se, kun Ahveniston moottoriradan mahdollisen uuden yrittäjän kohtelussa mokattiin. Varakas sijoittaja oli valmis satsaamaan moottoriradan kehitystyöhön huomattavan summan varojaan.

Avauspalaverin jälkeen oli 2,5 kuukauden "hiljaisuus" kaupungin puolelta. Lopulta virkailija sanoi, että vuokrasopimuksen uusiminen vaatii kilpailutuksen.

Sijoittaja teki omat johtopäätöksensä

Kaupungin ylimielinen kohtelu sai sijoittajan tekemään omat johtopäätökset. Hän osti Alastaron moottoriradan. Hän sijoittaa rataan noin kaksi miljoonaa euroa kehitystyöhön.

Kurki-Suonion kanssa tehtiin sopimus vuonna 2005 maanvuokrasopimuksella, jolloin vältyttiin kilpailutuksella. Sopimusta pystyi jatkamaan, mikäli halua siihen oli.

Mainitsin asiasta valtuustossa käyttämässäni puheessa lokakuun alussa. Pari päivää valtuuston jälkeen Hämeenlinna tiedotti omilla nettisivuillaan, että "uuden sopimuskumppanin haku käynnistyy tän syksynä.

Tavoitteena on löytää alueelle pitkäaikainen sopimuskumppani, jolla on osaamista, intoa ja näkemystä moottoriradan operointiin ja alueen monipuoliseen kehittämiseen."

Hyvä, että jotain heräämistä tapahtui. Edellä kuvattu prosessi oli kuitenkin kaupungilta ylimielisyydestä johtuva möhläys.

Väärin sijoitetut valaisinpylväät

Myös käytännönläheisissä, pienemmissä asioissa kaupungin virkamiehet ovat näyttäneet heille tyypillistä jähmeyttä.

Kaupunki sijoitti moottoriradan valaisinpylväät väärin ja eri lailla kuin katselmuksessa oli sovittu. Yhdyskuntajohtaja Mikko Keränen on luvannut, että asia hoidetaan. Vain kaksi vaarallisinta pylvästä siirrettiin, mutta muuten ei ole tapahtunut mitään.

Syksyn lopulla järjestetyissä rata-autoilun SM-kisoissa radan tarkastaja merkitsi seurantakorttiin vaatimuksena, että ennen seuraava kilpailua asiat on oltava kunnossa.

Tällä hetkellä radalla ei voi järjestää AKK-Motorsportin (entinen Autourheilun Kansallinen Keskusliitto) tai FIA:n (kansainvälinen autoliitto) alaisia kilpailuja. Ahveniston moottorirata on siis yksinkertaisesti kilpailukiellossa valaisinpylväsongelman takia.

Kaupungin on syytä pikaisesti hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Tämä on suorastaan noloa, kun tällaisia asioita ei saada hoidetuksi kuntoon.

Pasi Honkanen

valtuutettu (ps.)

Hämeenlinna