Tartunpas minäkin vielä kommentoimaan tätä kaavailtua ”metsärata” -hanketta, kun siitä nyt niin kovasti keskustellaan. Voin erittäin hyvin yhtyä etenkin Hämeessä vallitsevaan mielipiteeseen ja todeta ”järki hoi, älä jätä! Ehdoton EI metsäradalle!”
Kyseessähän on siis suunnitelma junaraidelinjauksesta, joka kulkisi uutta reittä Helsingistä Tampereelle. Mitään muita pysäkkejä tällä raidelinjalla ei tulisi olemaan.
Hankeyhtiö Suomirata Oy:n teettämän selvityksen mukaan metsäradan rakentaminen olisi hyödyllisempää kuin nykyisen pääradan kehittäminen. Selvityksessä arvioidaan metsäradan maksavan 2,8 miljardia ja nykyisen pääradan oikaisut sekä lisäraiteet 1,3 miljardia euroa.
Vaikka kustannus onkin yli kaksinkertainen niin silti hankeyhtiö suosii tätä metsärataa. Kyseessä on suuri hinta sille, että Tampereelta pääsisi metsärataa pitkin Helsinkiin vain noin 20 minuuttia nopeammin verrattuna uudistettuun päärataan. Tähän aikaongelmaan suosittelen aikaisempaa herätystä tai muuttoa Hämeenlinnaan.
Vaikea on myös ymmärtää sitä, miten metsärata muka palvelisi useampaa suomalaista kuin nykyinen päärata. Selvityksessä ennustetaan vuodelle 2040, että matkustajamäärät olisivat 7,8-8,4 miljoonaa, johtuen junan nopeudesta. Pääradan parannus, vissiin vain yhdellä nopeudella, on arvioitu olevan 7,5 miljoonaa. Olisi hauska nähdä millaisella kaavalla näitä on laskettu vai onko paikalle kutsuttu konsulttitaikuri, joka hatustaan on nämä luvut vedellyt.
Matkustajamääriä lähtisin itse pohtimaan asukaslukujen perusteella. Metsäradan vaikutuspiiristä jäisi pois esimerkiksi Lempäälä, Hämeenlinna, Riihimäki, Hyvinkää ja Järvenpää. Näissä kunnissa asukkaita on noin 210000. Metsärata palvelisi lähinnä vain pääkaupunkiseutua ja Tamperetta. Jos kehittäisimme nykyistä päärataa niin silloin saisimme nämä muidenkin kuntien asukkaat vanhan, mutta entistä tehokkaamman pääradan varteen.
Voisi helposti ajatella, että halvemman asumisen kunnista käydään töissä Helsingissä tai Tampereella. Helsinkiläinen on todennäköisesti töissä Helsingissä ja tamperelainen Tampereella. Nykyinen päärata on se tosiallinen Suomen liikenteen selkäranka, joka oikeasti yhdistää meidät kaikki toisiimme ja sen varaan me olemme jo rakentuneet.
Metsäradan huonoja puolia on hinnan ja epätasa-arvoisuuden lisäksi vielä luontotuho. Kalliita maisemia tullaan halkomaan raiteilla ja suojavyöhykkeillä. Monet metsäradan varrella olevat elinkeinot tulisivat kärsimään. Suurimman kärsijän roolissa olisi maatalous, jossa vanhoja sukutiloja jäisi raiteiden alle. Viljavia peltoja halkaistaisiin, mikä olisi suuri vahinko kotimaiselle ruoantuotannolle.
Veikkaan, että jos uusi ratalinja lähtisi rakentumaan niin siellä olisi puuhun kahlitsijoiden lisäksi vielä me maanviljelijät työkoneineen vastassa. On meidän kaikkien yhteinen asia, ettei tällaista järjettömyyttä lähdetä toteuttamaan. Valtio saisi nyt viimeistään viheltää pelin poikki, ettei kaikki raha ja aika mene harakoille. Vai mitä tähän tuumaisi itse se varsinainen Harakka?
Kirjoittaja on valtuutettu (kok.), Hämeenlinna.