Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Pelko on nykyään hyvä kauppatavara – Sähköä ilmassa

Näin me käymme kohti sitä ankaraa talvea, jonka pakkasten ja tuiskun lomassa häämöttävät hallitut sähkökatkot. Jotkut saattavat vielä muistaa, että näitähän harjoiteltiin jo 70-luvulla ja henkiin jäätiin. Kuinka käy nyt, sen aika näyttää.

Suomen sähköpulasta on kirjoitettu paljon ja tietysti useimmiten uhkaavaan sävyyn. Pelko on nykyään hyvä kauppatavara ja sen ovat myös markkinamiehet huomanneet. Kovin syvälle ei mihinkään aiheeseen tarvitse pureutua, kun sieltä aina löytyy pieni katastrofin siemen, jota kastelemalla saa epäilykset itämään.

Missä siis mennään Suomen sähköntuotannon osalta? Sattuneesta syystä sain tätä asiaa syksyllä hiukan tutkia, joten jonkinlainen käsitys asiasta alkoi hahmottua. Asia ei tietenkään ole ihan yksinkertainen, ellei vetele mutkia suoraksi.

Suomen ongelmahan on tietysti talven ankarimmat päivät, jolloin kulutushuippu saattaa nousta pahimmillaan 15 000 megawatin yli.

Toisin kuin kivihiiltä, tuulta ei voi lapioida turbiinia pyörittämään.

Tätä huippua on tasattu ennen muinoin perustuotannon lisäksi käynnistämällä laitoksia, joissa polttoaineena on ollut muun muassa turvetta, kivihiiltä ja öljyä. Näitä laitoksia on kuitenkin viime vuosina ajettu alas ja tilalle on tullut sekä tuuli- että aurinkovoimaa.

Lisäksi ikuisuusprojekti Olkiluoto 3 on viimein valmistunut, ja saamme noin 1600 megawatin siivun lisää ydinsähköä. Vaikka Venäjän tuontisähkö on nyt pois pelistä, Ruotsin ja Norjan piuhat kyllä toimivat.

Paperilla tilanne on kutakuinkin niin, että maksimaalinen tuotantokapasiteetti ei suinkaan ole viime vuoteen verrattuna vähentynyt vaan lisääntynyt huomattavasti.

Ongelma syntyy siitä, että toisin kuin kivihiiltä, tuulta ei voi lapioida turbiinia pyörittämään. Niinpä talven pakkasella sähkön riittävyys on kirjaimellisesti korkeammassa kädessä. Jos tuuli on pahaan aikaan tyven koko pohjolassa, tiukkaa tekee.

Toki jos emme kaikki lämmittele sähkösaunaa ja muutoinkin hillitsemme kulutusta, sähköpiikistä katkeaa kärki.

Jos joku on ihmetellyt, miksi sähkön tuntihinta pomppii ylös ja alas, selitys löytyy juurikin tuulesta. Tuulivoimaa on rakennettu Suomessa ja Ruotsissa nopeasti. Maksimikapasiteettia on Suomessakin nyt enemmän kuin viidessä ydinvoimalassamme yhteensä, ja lisää on tulossa.

Kun tuuli tuulee leppeästi, sähköä syntyy yli oman tarpeen. Aurinkoisina, tuulisina kesäpäivinä Suomi tuottaa jo tulevana vuonna sähköä niin paljon, ettei se mahdu enää piuhoihin.

Nyt jäämme vain jännityksellä odottamaan, miten tilanne kehittyy. Kun talven pakkaset iskevät tammikuussa, tunnelma voi hiukan sähköistyä.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija.