Seison sulassa sovussa, kansallisuuksien keskellä, kulttuurien kohtauspaikassa, Kumppanuustalossa. Meneillään on Mahdollisuuksien tori -tapahtuma. Ukrainakeskuksen kuoron koskettava esitys herättää turtuneet tunnot. Sota jatkuu. Sota!
Kolme sotaa paennutta baboosyaa istuu ihmisvilinässä, siinä sivupenkillä. Ihmisen suru tipahtelee kyyneleinä nessuun. Eräs heistä viittoili miut viereensä istumaan. Sullouduin surun sekaan. Toinen kankku roikkui penkin reunan yli.
Poimin putkasta päässeen puukotetun nuorukaisen mukaan Mahdollisuuksien torille. Tarjosin hänelle herätyskahvit ja turkkilaisnaisten loihtimia herkkupaloja.
Muuttuuko maailma? Muuttuu, kun sitä muutetaan.
Tempaudun siinä samassa mukaan turkkilaiseen tunnelmaan, ”Suomen kulttuurienvälisen yhteisön” ihmeelliseen ilmapiiriin. Vieraanvaraisuuden vetovoimaan. Kanssani pöydässä istui kaksi turkkilaista miestä ja pienen hetken turkkilainen poikalapsi. Keskustelimme rakenteellisesta rasismista, syrjivästä käyttäytymisestä, ennakkoluuloisista asenteista ja arkipäivistä, joissa ihmisiä kohdellaan alentavasti.
Miehet kertoivat viettävänsä niin Jeesuksen kuin profeetta Muhammedin synttäreitä. Kukaan meistä ei voi valita maata, mihin synnymme, ihonväriä, minkä saamme, uskontoa tai uskonnottomuutta, mihin kasvamme. Mutta voimme valita asenteemme, jolla kohtaamme lähimmäisemme. Myös ne muualta muuttaneet.
Mie sain kutsun osallistua Hyvin sanottu -festareilla pidettyyn luottamukselliseen keskusteluun. Aiheena oli syrjintä.
Tuo keskustelu herätti miussa surun ja vihan tunteita. Surun siitä, että Suomessa lapset, monet aikuisetkin, ovat edelleen eriarvoisessa asemassa. Haavoittuvimmissa asemassa ovat vamman kanssa elävät lapset, ulkomaalaistaustaiset lapset ja lapsiperheköyhyydessä elävät lapset. Vihan tunne heräsi, kun miulle valkeni, miten niin sanottu ”suvaitsevaisuuskasvatus” sokaisee aikuiset ihmiset tunnistamasta rasismia tuottavien arkisten toimintatapojen vaikutusta kanssaihmisiin ja värisokeuden, mikä edelleen vallitsee suomalaisessa yhteiskunnassa.
Muuttuuko maailma? Muuttuu, kun sitä muutetaan.
Kulttuurien kohdatessa voimme vetää sulassa sovussa ”Enkeli taivaan lausui näin…” ja sitten kerran kevähällä ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…”. Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Suomessa vallitsee positiivinen uskonnonvapaus. Usko pois!
Kirjoittaja on valtuutettu (kd.), Hämeenlinna.