Trio Romantikot esiintyv jälleen Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa ja tällä kertaa suomalaisella ja venäläisellä ohjelmistolla. Trion jäsenet Iina Harjula , piano, Teija Laitila , viulu, ja Hannu Riihivaara , laulu, haluavat juhlistaa Oskar Merikannon 150-vuotisjuhlavuotta ja esittää myös hänen aikalaistensa musiikkia. Illan aikana kuullaan teoksia myös säveltäjiltä Kuula , Sibelius , Rachmaninov ja Tšaikovski .
Mukana ohjelmassa on myös rakastettuja venäläisiä romansseja, joita trio on esittänyt jo aikaisemmin konserteissaan. Lisäksi Iina ja Teija esittävät duona viulu- ja pianomusiikkia.
Trio Romantikot on Hämeenlinnassa syntynyt yhtye, jonka muusikot ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Muusikot eivät oudoksu erikoisia esiintymispaikkoja ja ovat viihdyttäneet yleisöä muun muassa Suisto-klubilla, Katisten kartanossa, Hämeenlinnan kirjastossa, Mikkolan Navetassa, Nooran viinibaarissa ja yksityiskodeissa. Keväällä 2018 Trio Romantikot konsertoi Dmitri Hvorostovskyn muistokonsertin merkeissä.
Liput 20/15 euroa tuntia ennen ovelta, ennakkovarauksia esiintyjiltä.
Romantiikkaa rajalla -konsertti pe 30.11. klo 18 Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa.