Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Firmaliiga | HPK–TPS keskiviikkona 25.1.

HPK ja TPS ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella ja molemmat pelit ovat päättyneet Tepsin voittoon. Kolmatta kohtaamista ennakoivat Ortofixin Heikki Kaartinen sekä Nettiosan Jari Oinonen.

1. TPS on voittanut ennen tiistain pelejä yhdestätoista edellisestä ottelustaan vain kolme ja HPK:lla on kaksi tappiota alla… Millaisina näet ottelun voimasuhteet?

2. Kuka on ottelun hahmo HPK:sta, entä kuka on suosikkipelaajasi kauden joukkueesta?

3. Edellisessä kotiottelussa Tapparaa vastaan päästiin 4000 katsojan rajan yli, alkaako lätkä taas kiinnostaa paikan päällä ja kuinka iso merkitys on kun katsomossa on ääntä ja tunnelmaa?

Heikki Kaartinen

1. HPK on näyttänyt nyt hyviä otteita kotona, joten hunajata laulua ei tarvitse kuunnella vieläkään. Ylikävely luvassa.

2. Arttu Pelli jatkaa hyviä otteita, laitetaan Rony Ahonen suosikiksi.

3. Hyvät otteet houkuttelee glory hunteritkin paikalle. Yleisön tuella päästään playoffeihin.

Jari Oinonen

1. HPK:n peli on hyvin aaltoilevaa hyvän alkukauden jälkeen. Välillä nähty hyviä ryhtiliikkeitä ja sitten mahalaskuja. TPS on viimeaikaisten voittojen vuoksi vaipunut hyvänolon tunteeseen joka antaa meille mahdollisuuden iskeä altavastaajana.

2. Suosikki Michael Joly

3. Kannustava kotiyleisö vastaa aina kuudetta kenttäpelaajaa.